Tässä sairaslomalla ollessa aloin miettimään, et mikä hitto siinä on, kun mieli eheytyy kaiken aikaa, mutta tuntuu, ettei kroppa kestä menossa mukana. Sit se iski muhun ja nyt en tajua, miten en tajunnu tätä jo aiemmin!
Mä irtauduin narsistista reilu pari vuotta sitten. Katkaisin totaalisesti välit sen jälkeen, kun olin niitä rajoistani kuitenkin kiinni pitäen korjata, no sehän ei menny ihan niin smootisti, kuten jokainen narsistista irtautunu tietää. On käyty oikeudessa, on kuunneltu uhkailua, kiristystä, you name it. Asia, joka kanto läpi kaiken oli sisu ja päätös siitä, etten aio elää enää elämääni toisen alistamana, manipuloimana ja hallitsemana. Haluun elää elämääni itselleni ja itseni näköisesti.
Mä koen, että mun mieli on tehny valtavasti töitä. Oon vahvempi, ku koskaan aiemmin, ymmärrän itteeni paremmin, ymmärrän kropan signaalit paremmin ja kaiken kaikkiaan on sellanen olo, että nyt mä tunnen itteni. Se mitä kuitenkin pohdin näin päänsäryn kanssa saikutellessa, että miks mä kaikesta huolimatta oon kaiken aikaa uupunu ja sit mä sen oivalsin! Kun mieli tekee töitä koko ajan taustalla, miks se ei myös elimistön energiavarastoja kuluttais samalla. Oon ollu jo pitkään tosi uupunut, väsynyt, en saa oikein mitään aikaan, itsestä huolehtiminen on rankkaa ja teen vaan, koska "näin kuuluu tehdä" ja pakotan päivästä toiseen itteni pysymään kiinni rutiineissa ja perusarjessa. On hiton rankkaa koittaa rakentaa itteään uudelleen.
Mietitään asia esim. näin, mä oon eläny narsistin vaikutusvallan alla melkein koko elämäni. Oon kasvanu tietynlaiseks, oppinu selviytymismekanismejä ja toksisia toimintamalleja selvitäkseni. Nyt narsistia ei oo enää, alan päästä irti toimintamalleista ja sit edessä onkin enää kysymys, kuka helvetti mä nyt oon? Oot ihan uuden edessä, tutustumassa ihan uuteen ihmiseen, joka oot sä itse, sä itse, jolla on vaan sun oma ääni. Edelleen huomaan, että mun olalla istuu ajoittain myös narsisti kritiikkeineen, mutta toisella puolella on se oma ääni, joka sanoo, että älä kuuntele.
Eli sen lisäks, että sä pääset eroon toksisesta ihmissuhteesta, sä joudut myös tutustumaan kokonaan uuteen ihmiseen, ittees. Se on matka, jos mikä! Etenkin näin narsistin lapsena, kun sä oot ollu se toisen muovaama olento koko elämäs ja yhtäkkiä tässä pitäis alkaa joku oma ääni ja minuus löytymään. Viehän se nyt voimat keneltä tahansa ja pakottaa siihen, että on pyhitettävä aikaa levolle ja rauhottumiselle. Mieli tekee työtä ja tarvii toimiakseen myös lepoa. Vielä tulee sekin aika, kun oot ehjä, voimaantunu, eheytyny ja täysin oma ittes, just sellasena, ku SÄ oot. Sitä odotellessa...
Kommentit
Lähetä kommentti