Kulissit kuntoon - näin narsisti opetti toimimaan

 Eilen tunnustin omassa somessa jotain, mitä olen pitänyt sisälläni lähes pari vuotta. Tunnustin, että oon kärsinyt taloudellisista haasteista, vaikka ulospäin oon näyttänyt, että kaikki on hyvin ja eteenpäin mennään. Terapiassa vasta tajusin, että hetkinen, eihän tässä ole mitään järkeä ja sen sijaan, että kituutan pienellä budjetilla, metsästän tarjouksia ja lasken sentit, vaan on mahdollista tehdä muutoksia omaan arkeen ja elämään, jotka helpottaa tätä tilannetta.

En pitänyt kulissia yllä vaan somessa, vaan myös omille läheisille. Annoin ymmärtää, että "kaikki hyvin ja kyllä tämä tästä", vaikka todellisuudessa rahoitin asioita luottokortilla. Siirtelin laskujen eräpäiviä siten, ettei ne etenisi perintään ja, vaikka sain kaiken aina maksettua ajallaan, pelkäsin koko ajan olenko vielä tulevaisuudessa ulosoton asiakas. Terapiassa kuitenkin ymmärsin, että mun ei tarvitse elää näin ja ylläpitää tiettyä elämäntyyliä ja esittää, että kaikki on loistavasti, jos näin ei ole. 

Lapsena usein kuulin narsistivanhemman suusta lauseen "mitään ei sitten puhuta siitä, mitä kotona on tapahtunut", eikä saanut puhua, että miten näen toisen laskevan rahoja ja budjetoivan kaiken ennen ja jälkeen jokaisen kauppareissun. Siis sairasta! En olisi uskonut, että omaksun tämän saman toimintatavan, jolle aina naureskelin ja pidin sitä älyttömänä. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Se miksi tästä puhun on se, että tiedän, etten ole yksin tämän asian kanssa. Some ja opitut toimintatavat on myrkyttänyt meidän mieltä ja antaa ymmärtää, että tyyliin jokaisen pitäis pari kymppisenä asua Kalasataman tornitaloissa, ajaa hienolla autolla ja elää kunnon "high life". Myös mun miesystävä pudotti mut tähän todellisuuteen lauseella "eikö tärkeintä ole, että on katto pään päällä" ja sehän nimenomaan on tärkeintä. Aika luopua materialismissa roikkumisesta ja oikeesti käyttää järkeä sen suhteen, mihin rahansa kannattaa käyttää ja voiko olla järkevämpiä vaihtoehtoja. Mä vasta sain auton, jota en koskaan olis näkövammani takia uskonut, joten siitä en aio luopua, koska se on vapauttanut mun elämää ihan valtavasti. Se, että muutan asuntoon, joka ei nyt ole lattiasta kattoon remontoitu, mutta on halvempi, käytännöllinen ja mahdollistaa oikeesti säästämisen tulevaisuuden omaa taloa varten, se kannattaa. Jotkut asiat elämässä ei ole niin loistokkaita, mutta ne voi olla siltä väliaikaisratkasuna fiksuja ja kauaskantoisia.



Kommentit